Suomen evankelisluterilainen kirkko tänään: pastori Marjaana Toiviainen seurakuntineen veisaa virttä poliisiauton konepellillä. Video on todennäköisesti kuvattu lentokentällä turvapaikanhakijoiden palautusten yhteydessä.
www.facebook.com/nohynek/videos/10155057962357348/
Virsi 600 eli "Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan..." on otettu poliittiseen käyttöön, kuten kirkolle toki nykyään sopiikin. Videolta pomitussa kuvassa näkyy oikealla myös vihreiden kansanedustaja Ozan Yanar. Vajaa viikko myöhemmin Yanar valittiin myös Helsingin kaupunginvaltuutetuksi.
keskiviikko 12. huhtikuuta 2017
sunnuntai 9. huhtikuuta 2017
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä asettui Migrin päätöksiä vastaan
Kaarinan seurakunnassa Kuusiston kirkossa luettiin pääsiäisen alla hylättyjä turvapaikkahakemuksia. Puheen tilaisuudessa piti kirkkoherra Ville Niittynen. Facebook-sivullaan (päivitys 7.4.2017) seurakunta kertoo, että näin "hädässä olevat ihmiset saivat äänen".
Milloin papit ja muut kirkon edustajat "antavat äänen" esimerkiksi jollekulle niistä, jotka ovat omassa henkilökohtaisessa elämässään joutuneet kärsimään nykyisestä turvapaikkapolitiikasta? Miksi kirkko näkee ihmiset nykyään vain ryhminä? Kirkon edustajien kannanottoja lukiessa tuntuu yhä useammin siltä, että heidän ajattelunsa ja ihmiskuvansa on kopioitu Feministipuolueelta. Pystyvätkö he nykyään edes kohtaamaan yksittäistä ihmistä ihmisenä, näkemään omien kliseisten jakojensa ja sloganiensa taakse? Retorisia ja turhia kysymyksiä, joita seurakunnan työntekijöiden itsensä ei onneksi tarvitse edes miettiä.
perjantai 10. maaliskuuta 2017
Papit sanovat tervetuloa!
Kirkko on ottanut turvapaikanhakijat erityiseen suojelukseensa. Jo lähes 30 seurakuntaa aikoo lukea Migrin kielteisiä päätöksiä kirkoissa, kuten Kirkko ja kaupunki -lehden jutusta ilmenee:
www.kirkkojakaupunki.fi/-/turvapaikkapaatoksia-luetaan-ainakin-27-seurakunnassa
Kirkko on toki ollut pakolaisten asialla alusta saakka. Se oli ajan hermolla jo syksyllä 2015, kun massiivinen turvapaikanhakijoiden aalto eteni Suomeen saakka. Tämä kirkonmiesten ja -naisten Tervetuloa-video julkaistiin syyskuun alussa 2015:
Videolla näkyy ainakin pari kunnallisvaalien ehdokasta. Turun Katariinanseurakunnan pastori Remo Ronkainen hymyilee kyltteineen aivan ensimmäisten joukossa (Ronkainen oli tuolloin pappina Mikaelinseurakunnassa Turussa). Hän on kristillisdemokraattien ehdokkaana. Kohdassa 1.34 ilmaantuu kuviin Turun Mikaelinseurakunnan kappalainen Pasi Jaakkola, joka on tulevissa vaaleissa Kokoomuksen listoilla, niin ikään Turussa.
www.kirkkojakaupunki.fi/-/turvapaikkapaatoksia-luetaan-ainakin-27-seurakunnassa
Kirkko on toki ollut pakolaisten asialla alusta saakka. Se oli ajan hermolla jo syksyllä 2015, kun massiivinen turvapaikanhakijoiden aalto eteni Suomeen saakka. Tämä kirkonmiesten ja -naisten Tervetuloa-video julkaistiin syyskuun alussa 2015:
tiistai 10. tammikuuta 2017
Turun kaupunginkirjasto: matkustakaa Somaliaan ja Irakiin!
Turun pääkirjastossa on useita vaihtuvia näyttelyitä, mutta yksi niistä on osoittautunut yllättävän pysyväksi. Seuraava kuva on otettu 11. marraskuuta 2016:
Tässä kirjavalikoima näkyy hiukan paremmin, kuva edelleen marraskuulta:
Ja tässä on edetty seuraavaan vuoteen, päivämäärä on 8. tammikuuta 2017:
Kyse on kirjaston uudella puolella sijaitsevan tieto-osaston näyttelystä, joka yleensä vaihtuu hyvin usein - pari viikkoa olisi tavanomaiselle näyttelylle pitkä aika. Mutta tässä, kuten kuvasta näkyy, ei olekaan kyse tavanomaisesta aiheesta. Kirjasto ottaa hyvin harkitusti kantaa turvapaikanhakijoihin, oleskelulupiin ja palautuksiin. Afganistan, Somalia ja Irak - turvallisia maita. Hyvää matkaa! Miten kauan kirjastolaisilta on mahtanut tuon lyhyen tekstin sorvaamiseen mennä? Ei ihme, että noin hienosta ideasta ei haluta luopua - parempi siis roikottaa näyttelyä kirjastossa loputtomiin.
Tekstihän on sarkastisuudessaan hyvin onnistunut, ja ensiksi siitä tuleekin mieleen, millainen määrä teetä ja aivotyötä sen kehittämiseen on mennyt. Selkeä paheksunta ei näyttäisi kovin hyvältä, mutta tämä on viaton matkailumainos. Mukaviin maihin, joita kuvaamaan valppaat kirjastohenkilöt ovat etsineet houkuttelevia teoksia. Jostakin syystä ne on nyt laitettu vitriiniin. Yleensä tuon paikan näyttelyaineisto ei ole lasin alla.
Jokaisella on tietysti oikeus mielipiteeseen, ja tässä tapauksessa se on niin sanotusti oikea mielipide, se mielipide jonka kannalla ovat ne, jotka eivät ole pahoja. Se, että kirjasto on kaikkien kaupunkilaisten ja eri tavalla ajattelevien paikka, niin hyvien kuin pahojenkin, ei haittaa henkilökuntaa. Heille ei tule luultavasti edes mieleen, että omien asenteiden esittely ei kuulu heidän työhönsä. Tai että ei ole oikein käyttää työpaikkaansa hyväksi ideologisessa työssä, silloin kun ideologiset kannanotot eivät työpaikalle kuulu.

tiistai 3. tammikuuta 2017
Turun yliopiston yhteiskuntatieteilijöiltä näkyvä tuki Halla-aholle
Turun yliopiston yhteiskuntatieteellinen tiedekunta on ottanut hiljattain käyttöön oman sloganin. Se kuuluu näin: Uskalla ajatella - Dare to think. Hieno lause, mutta mitä piiloviestejä siihen sisältyy? Kuten moni poliittiseen lähihistoriaan tutustunut tietää, "Uskalla ajatella" oli Jussi Halla-ahon kampanjaslogan hänen ensimmäisissä vaaleissaan eli eduskuntavaaleissa 2007. Uutinen asiasta on tiedekunnan intrassa eli tunnusten takana, mutta tässä siitä kopio:
Mistä Turun yhteiskuntatieteilijöiden ratkaisu kertoo? Tiedekunnan hallintopäällikkö viittaa häveliäästi vain Kant-yhteyteen, mutta takana lienee muutakin. Onko kyseessä harkittu mutta hienovarainen tuki Halla-aholle tulevissa kunta- ja eduskuntavaaleissa? Ajoitus ainakin olisi sopiva. Hänhän ilmoitti paluustaan Suomen politiikkaan samoilla hetkillä, kun Turun sosiaalitieteilijät ja politologit julkistivat uuden tunnuslauseensa. Tuki on siinä tapauksessa melko massiivista, onhan tiedekunnan piirissä merkittäviä alan tutkijoita sekä muun muassa Eduskuntatutkimuksen keskus.
Tässä vielä tietoisku aiheesta:
www.youtube.com/watch?v=L0zgxL8l_xg

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)