Perussuomalainen-lehden päätoimittaja Matias Turkkila piti 15.11.2016 vierailuluennon Turun yliopistossa. Kuten seuraavasta laitoksen johtajan viestistä voi lukea, tilaisuudessa oli paikalla naamioituneita mielenosoittajia. Lopulta tiedekunnan väen piti pyytää häiritsijöitä poistumaan.
Osa henkilökunnasta oli sosiaalitieteiden sähköpostilistalla etukäteen vastustanut Turkkilan vierailua. Onko ihme, että opiskelijat häiriköivät, kun henkilökunnan jäseniltä - yliopiston opettajilta ja tutkijoilta - tulee vähintään epäsuoraa tukea? Turkkila oli esimerkiksi rinnastettu pedofiileihin ja koulusurmaajiin. Ja "trumppeihin".
Alla olevat viestit ovat toiseksi viimeistä lukuun ottamatta henkilökunnan kirjoittamia. Kaksi ensimmäistä on kirjoitettu välikohtauksen jälkeen. Kaikki viestit ovat tulleet sosiologian, sosiaalipolitiikan, sosiaalityön ja taloussosiologian opiskelijoiden ja henkilökunnan sähköpostilistoille, siis laajalle joukolle lukijoita. Näillä samoilla listoilla ilmoitetaan muun muassa ajankohtaisista opiskeluasioista.
Yksi kirjoittajista, sosiaalipolitiikan professori, on SDP:n kunnanvaltuutettu Turun lähikunnassa sekä taannoinen eduskuntavaaliehdokas.
ti 15.11.2016 16:23
sosiaalitieteet@lists.utu.fi;

talsosop@utu.fi <talsosop@lists.utu.fi>;
slista@lists.utu.fi;
sospol-opiskelijat@lists.utu.fi;
slista@lists.utu.fi;
sospol-opiskelijat@lists.utu.fi;
Hyvä sosiaalitieteiden väki,
Matias Turkkilan vierailuluento ei sitten sujunut välikohtauksitta. Minulle on usea henkilö kertonut, että luennon alkua häiritsi noin viidentoista minuutin ajan naamioitu mielenosoittajajoukko. Tällä Rajat kiinni -liikkeeltä lainatulla taktiikalla (poislukien naamioituna esiintyminen) pyrittiin ilmeisesti sanomaan jyrkkä ei rasismille. Toisin kuin Turun valtuuston tapauksessa paikalle ei kuitenkaan pyydetty poliisia vaan kurssin vastuuopettaja ja tiedekunnan hallintoväki pyysi häiritsijöitä poistumaan (myös jotkut opiskelijta), mikä sitten lopulta toteutuikin (vrt. http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/2994355/Mielenosoittajat+hairitsivat+valtuuston+kokousta++avuksi+pyydettiin+poliisi).
Tämän viestin vastaanottajille lienee jo pariin otteeseen kerrottukin, että Matias Turkkilaa ei ollut pyydetty paikalle levittämään poliittista sanomaa vaan kertomaan perussuomalaisten verkostoista ja sosiaalisen median käytöstä -- asioista, joita hänen voi ajatella tuntevan. Kurssin vastuuopettaja Arttu Saarinen oli sitoutunut pitämään huolta, että asiassa pysytään. Lisäksi opiskelijoilla oli varattu luennon lopuksi mahdollisuus tehdä Turkkilalle kysymyksiä (luennon aiheesta ja muusta). Näillä reunaehdoilla en laitosjohtajana nähnyt estettä luennon toteuttamiselle. Tätä nimittäin kysyttiin minulta vierailuluennosta ennakkoon käydyn keskustelun seurauksena.
Hyvät naamioiden takana piileskelevät mielenosoittajat (jos ylipäätään kuulutte viestin vastaanottajiin) opiskelutilanteen häiritseminen poliittisista syistä ei ole mitenkään hyväksyttävää. Metelöiminen ei ole verrattavissa argumentointiin, joka on yliopistossa ainoa oikea tapa ajaa asiaansa. En usko, että esiintymisenne edisti rasismin vastaista asiaa tai perussuomalaisten vastustamista, pikemminkin päinvastoin. Voitte kuvitella, miten vastapuolen medioissa tätä tullaan käsittelemään.
Minulle on lisäksi kerrottu, että jotkut opiskelijat kokivat tilanteen uhkaavaksi ja ahdistavaksi. Se ei ehkä ollut tarkoituksenne -- vai oliko?
Luotan siihen, että opettajakunta ei mitenkään tue tällaista opetuksen häiritsemistä.
Hannu
sosiaalitieteiden laitoksen johtaja
________________________________________________________
seuraava viesti kirjoitettiin 16.11., siis välikohtauksen jälkeen:
sosiaalitieteet@lists.utu.fi;
slista@lists.utu.fi;
Hei,
Tilaisuus oli jo itsessään poliittinen, koska Turkkila ei ole opettaja tai tutkija, vaan ennen kaikkea poliitikko. Itse näen sananvapauden tärkeänä perusoikeutena ja se pitää taata jokaiselle. Rasismia en sen sijaan hyväksy lainkaan, eikä sitä kuulu myöskään yliopiston hyväksyä. Turun Sanomien uutisen sijaan kannattaa perehtyä historian kirjoihin tai esimerkiksi tämän päivän uutisointiin Turkista. Ne kertovat meille paljonkin siitä, mitä voi tapahtua sivistyksemme kehdossa, jos hiljaa hyväksymme (tai pahempaa, ylenkatsomme) ääriliikkeiden nousun valtaan.
Minna