sunnuntai 13. marraskuuta 2016

"Pidän itse huolen että Turkkila pysyy aiheessa"


ke 9.11.2016 10:33

sosiaalitieteet@lists.utu.fi;
slista@lists.utu.fi;
talsosop@utu.fi <talsosop@lists.utu.fi>;
sospol-opiskelijat@lists.utu.fi;

Moi kaikki!

Ehdottoman samaa mieltä Suvin kanssa, rasismia ei pidä suvaita, sille täytyy olla nollatoleranssi ja se on iso ja kasvava ongelma.

Olemme kutsuneet minun kursseilleni tänä vuonna useamman eri akateemisen maailman ulkopuolisen luennoitsijan ja saaneet näistä myös erittäin positiivista palautetta opiskelijoilta. Ne ovat synnyttäneet keskustelua ja se on yksi päätavoite. Itse ajattelen, että sosiaalitieteiden opiskelijoiden yksi tärkeä oppimistavoite on oppia ymmärtämään maailmaa ja eri ajatteluapojen taustalla olevia logiikkoja ja epäjohdonmukaisuuksia.

Tuolla Minnan logiikalla myös Matti Apunen tai Anna Kontula olisi pitänyt sitten kai jättää kutsumatta. Esimerkiksi Apusellahan ei ole tutkijataustaa ja hänellä on vahvat intressit ajettavanaan. Samoin Kontulalla on tietynlaiset intressit. Olen varma, että meidän fiksut opiskelijat pystyvät kuitenkin valveutuneina ihmisinä varmasti eri tilanteissa suodattamaan tiedon oikeellisuuden suhteessa puhujien omaan asemaan.

Turkkila perussuomalaisten sisäpiirin jäsenenä pystyy subjektiivisesti kertomaan puoluetovereidensa sosiaalisen median suhteesta ja verkostoista. Olennaista onkin ymmärtää, että kyseessä on sosiaalisten ja taloudellisten verkostojen kurssi ja aiheena ei ole maahanmuuttopolitiikka. Pidän siitä itse moderaattorina huolen, että Turkkila pysyy aiheessa. Tilaisuuden loppuun on jätetty myös puoli tuntia aikaa keskustelulle, jotta opiskelijat voivat avoimesti ja nimenomaan kriittisesti haastaa Turkkilan esittämiä näkemyksiä.

Hyvä, että asioista keskustellaan, Arttu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti